VUOSI 2016


Joulukuu


23.12.




10.-11.12. HELSINKI WINNER JA VOITTAJA 2016

Vuosi lähestyy päätöstään ja sehän tarkoittaa jälleen Messari-viikonloppua! Tänä vuonna Messari olikin omalta osaltani "juhlavuosi" eli 10. vuosi niissä karkeloissa peränjälkeen. Vielä isompi juhlavuosi se oli Nellin kasvattajalle Mirvalle! Suomen Kennelliitto on myöntänyt hänelle ansioista valkoisenpaimenkoiran kasvattajana Vuolasvirta-palkinnon, ja palkintojen jako oli näyttelyn yhteydessä lauantaina.

Olin saanut kasaan kasvattajaryhmän molemmille päiville, mistä ISO KIITOS ihanille kasvatinomistajilleni! Lauantaina mukana kehässä oli 5 kasvattiani, sunnuntaina 4.

Lauantaina valkkarit arvosteli Michel Griol Ranskasta, ja mukaan ilmoitettuja valkkkareiita oli 55 kpl. GM-teamiläisistä paikalla olivat Roki, Konsta, Gizmo, Mila ja Diesel omistajineen ja tukijoukkoineen. Ja tulokset olivat:

Roki (GM's Catch Me If You Can) NUO ERI/1, SA, VASERT
Konsta (GM's Comes With Attitude) NUO ERI/2
Gizmo (GM's Cheeky Gremlin) NUO ERI/3
Diesel (GM's Autumn Dream) AVO ERI/1, SA, PU4
Mila (GM's Creation of Fantasy) NUO ERI/3

Näillä upeilla tuloksilla oli suunnaton ilo saada esittää kasvattajaryhmä! Tällä kertaa jäi Mila ryhmän ulkopuolelle ja kehään astelivat nuoret pojat sekä "konkari" Diesel. Kasvattajaryhmiä oli kaikkiaan jopa neljä, joten ihanaa onnistumisen tunnetta en voinut välttää kun meidän GM-ryhmä valittiin ROP-kasvattajaryhmäksi! JEEE!

Jos meillä oli nuorten urosten (+ ikinuori Diesel) muodostama ryhmä, oli Mirva puolestaan saannnut kokoon veteraaninartuista koostuvan Mihela's-kasvattajaryhmän. Mihela's-ryhmä sai myös KP:n ja sijoittui toiseksi; ONNEA MIRVA!


Gentle Miracle's Helsinki Winnner 2016 ROP-kasvattaja

Kuvassa vasemmalta: Diesel ja Mari, Roki ja Ronja, Gizmo ja Piia sekä Konsta ja minä


Kuva © Timo Hämäläinen


Kehän jälkeen ohjelmassa olikin sitten pian juhlava Vuolasvirta-palkintojen jako "isossa kehässä". Seurasimme tätä Mirvan ja muiden ansioituneiden kasvattajien palkitsemista katsomosta käsin. Mirva ja kennel Joulumaan kasvattajat Maarit ja Jukka Salla olivat ensimmäiset Vuolasvirta-palkitut valkkarikasvattajat! Onnea vielä kerran heille upeasta työstä rodun parissa! ♥


Mirva ja Rosa palkittujen rivistössä

Muutamaa tuntia myöhemmin teimme kasvattajaryhmäni kanssa sitten näyttävän läpijuoksun kasvattajaryhmien isossa kehässä. Menestystä siellä kasvattajryhmien meressä nyt ei odotettukaan, mutta valtavan hienosti kaikki koirat juoksivat ison kehän parrasvaloissa GM-värejä edustaen. Kiitos vielä kaikille kun jaksoitte olla mukana tätä varten iltaan asti pitkän päivän jälkeen!

Illalla juhlimme vielä Mirvaa yhdessä paikalle tulleiden kasvatinomistajien ja joidenkin "lastenlasten" omistajien kanssa syöden ja jutellen, ja voin vaan taas kerran todeta että upeaan porukkaan aikanaan "eksyin" kun Nellin sain omakseni! ♥


Sunnuntaista ja Voittaja 2016-näyttelystä muodostuikin sitten hiukan toisenlainen päivä. Valkkkareita oli ilmoitettu mukaan 45 kpl ja nyt tuomarina toimi Soile Bister. Linja oli tiukka ja vain 11 ERIä jaettiin. EH-tuloksen sai 20 koiraa, H-tuloksen 12 koiraa ja yksi koira sai T:n ja yksi oli poissa. Erityisen tiukkana tuomari oli väristä, ja vähäinenkin kellerrys turkissa pudotti arvosanaa auttamattomasti. Tiukka linja aiheutti sitten sen, että viidestä ilmoitetusta kasvattajaryhmästä vain yksi ryhmä päästiin esittämään. Rokin saaman H:n takia myös GM's-ryhmä jäi sunnuntaina esittämättä.

Päivän GM-tulokset olivat:

Roki (GM's Catch Me If You Can) NUO H



Gizmo (GM's Cheeky Gremlin) NUO EH/1



Diesel (GM's Autumn Dream) AVO EH/2



Mila (GM's Creation of Fantasy) NUO EH/3


Kotimatkalle päästiin siis sunnuntai-iltana ajoissa. ;-)

Vuoden suurin näyttelyviikonloppu saatiin siis päätökseen, ja vaikka sunnuntain tulokset eivät nyt päätä huimanneet, niin hyvillä mielin ainakin itse muistelen tätäkin viikonloppua. Parasta antia oli jälleen tavata tuttuja ja erityisesti toki omia kasvatinomistajia. Kiitos kaikille jotka tulitte paikalle koiran kanssa tai ilman koiraa kannustamaan muita; olette huippuja! Vielä erityiskiitos viikonlopun huonekaverilleni Marjolle ja matkaseuralleni Tanjalle! ♥

Jaa jaa, olisko se ensi vuonna sitten uudestaan?!


3.12.

Konsta (GM's Comes With Attitude) ja Johanna debytoivat tänään tokokokeessa Tampereella. Tuomarina kokeessa toimi Ralf Björklund, ja hän arvosti Konstan ja Johannan työskentelyä 176,5 pisteen arvoisesti; sillä heltisi ALO1-tulos ja luokkavoitto! Isot onnittelut Johanna ja Konsta! ♥


Marraskuu


12.-13.11. JYVÄSKYLÄ KV

Tänä vuonna Jyväskylässä näyteltiin taas kaksi erillistä näyttelyä peräkkäisinä päivinä. Kasvateistani mukana oli vain Kelmi (GM's Charming Rogue), joka omistajansa Tanjan kanssa olivat molemmat näyttelykehien ensikertalaisia. Kaikesta jännityksestä huolimatta Kelmin ja Tanjan debyyttinäyttelyt sujuivat valtavan hienosti!

Lauantaina tuomarina toimi Petru Muntean Romaniasta, ja Kelmin ensimmäinen näyttelyarvostelu kirjattiin tuloksella NUO ERI/1.


© Lassi Alanen


Sunnuntaina valkkarit arvosteli rodun kotimaan Sveitsin tuomari Laurent Pichard. Kelmi ja Tanja esiintyivät jo paljon varmemmin ja tulos oli upea NUO ERI/1, SA ja varaserti "PU5" tuloksella! Oli niin paljon valiokoiria edessä, että varaserti siirtyi urosten viidennelle. Onnea Tanjalle ja Kelmille hienosti sujuneesta näyttelydebyytistä! ♥

Gentle Miracle's Charming Rogue "KELMI"




Syyskuu


17.9.

Tänään oli C-pentujen suuri terveystutkimuspäivä työpaikallani Viitaniemen Eläinlääkäriasemalla. Jälleen kerran sain todeta miten ihania ja omistautuneita perheitä näilläkin kasvateillani on: KAIKKI 9 koiraa tulivat paikalle Jyväskylään! Ihan huippua, kiitos kaikille! ♥

Päivä alkoi aamusta Kallioniemen Päivin tekemillä virallisilla silmätarkastuksilla sekä polvi- ja sydänkuuntelututkimuksilla. Näiden tutkimusten osalta kaikki koirat saivat puhtaat paperit. Iso kiitos Päiville jälleen tutkimusten tekemisestä näin vapaapäivänä!

Sitten alkoikin suurempi urakka eli koko pentueen luustokuvaukset. Hoitajamme Heidi oli lupautunut kuvaushommiin, ja useamman tunnin urakka olikin edessä. Samalla kun koiria rauhoitettiin yksitellen kuvauksia varten, ottivat Ronja ja Tanja kaikista verinäytteet Hannes Lohen geenitutkimuksia varten. Iso apu oli myös koirien kanyloinnista valmiiksi, mikä mahdollisti nopean aikataulun kuvauksiin; siitä myös kiitokset Ronjalle ja Tanjalle!


Luustokuvat aiheuttivatkin sitten sekä ilon että pettymyksen tunteita. C-pentueen vanhempien luustotulosten perusteella olin odottanut jälkeläisille tasaisempia tuloksia, mutta valitettavasti muutamien koirien odotettua huonommat lonkka- ja kyynärtulokset aiheuttivat nyt pettymyksen tunteita niin kasvattajassa kuin varmasti myös omistajissa. Toki pääasiassa tulokset olivat PEVISAn täyttäviä, mutta täytyy myöntää että nämä muutamat huonommat tulokset hiukan laskivat tutkimuspäivän tunnelmaa.


Selkäkuvat näyttivätkin sitten taas jo paremmilta. Virallisesti näistä alle 2-vuotiaiden koirien selkäkuvista saatiin LTV- ja VA-lausunnot, spondyloosikuvat otetaan sitten myöhemmin.

Vielä kerran iso kiitos kaikille kun tulitte mukaan, erityisesti teille jotka ajoitte pitkän matkan päästä tutkimuspäivään! Olen kasvattajana kyllä todella iloinen tällaisesta aktiivisuudesta! Ja isot kiitokset röntgenhuoneessa ahkeroineelle Heidille! Täytyy vielä erikseen mainita, että Kennelliitosta saatiin kuvien laadusta vielä erikseen positiivista palautetta, ja se kiitos menee kyllä suoraan Heidille! ♥



Elokuu


28.8.

Marjo ja Taika (GM's Completely Magic) esiintyivät tällä kertaa Rovaniemen ryhmänäyttelyssä, jossa tuomarina toimi tiukka Maret Kärdi Virosta. Taikan pigmentti ei tänään tuomarille riittänyt, tuloksena JUN EH/1.

Kiitos Marjo kesän näyttelyrypistyksestä, tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna! ♥


21.8.

Taika (GM's Completely Magic) ja Marjo kävivät tänään Kokkolan ryhmiksessä, jossa valkkareilla tuomarina arvosteluja saneli Jari Laakso. Taikaan tulos tänään JUN ERI/2. ♥

Heinolan kaikkien rotujen näyttelyssä puolestaan misseilivät Roki (GM's Catch Me If You Can) ja siskonsa Lumi (GM's Chasing Snowflakes) kera Ronjan ja Tanjan. Tuomarina Heinolassa oli norjalainen Leif-Herman Wilberg. Tänään olikin sitten Rokin päivä, tuloksena toisesta virallisesta näyttelystä upea JUN ERI/1, SA, PU1, SERTI ja ROP! Ihan huippua, onnea ja kiiitos Ronja! ♥

Lumi esiintyi myös hienosti ensimmäisessä virallisessa kehässään tuloksella JUN EH/1. Hyvä Lumi!

Gentle Miracle's Catch Me If You Can "Roki"

roki_serti_210820162.jpg

Kuva © Ronja Nieminen


20.8.

Welmu (White Spirit of Dreams' Aragorn) ja Mia rallytokoilivat tänään Oulunsalossa avoimessa luokassa, ja saavutuksena oli hienosti koulutustunnus RTK2! Onnea kovasti Mia ja Welmu!

Amor (GM's Amorous Heart) osallistui Rovaniemellä agilityn piirinmestaruuskisoihin ohjaajanaan Ari Korteniemi. Maksikolmosten hyppyradalta tuli hienosti nollarata, luokkavoitto ja hyppyserti, agiradalla harmittava kontaktivirhe toi 5 ratavirhettä. Yhteistuloksissa Amor ja Ari olivat piirinmestaruuskisassa kolmansia! Huipputulos, onnea Juuso ja Ari kera taitavan Amorin!


13.8.

C-pentuja oli tänään esillä taas näyttelykehissä! Gizmo (GM's Cheeky Gremlin) ja Mila (GM's Creation of Fantasy) misseilivät Raision KR-näyttelyssä jälleen aivan upeilla tuloksilla, ja Gizmolle tulla tupsahti jo peräti kolmas serti! Tulokset tänään tuomari Vojislav Al Daghistanin arvioimina olivat Gizmo JUN ERI/1, SA, PU1, SERTI ja VSP sekä Mila hienosti JUN ERI/1, SA ja PN3. Onnea Annette ja Piia!

Samaan aikaan Taika (GM's Completely Magic) esiintyi Oulun KV-kehässä Livija Zizevsken arvosteltavana, tänään tuloksella JUN EH/2.


5.8.-7.8. SAWO SHOW, Kuopio

Kasvateistani Mila (GM's Creation of Fantasy) ja Gizmo (GM's Cheeky Gremlin) omistajineen olivat ilmoittautuneet kolmen päivän näyttelyputkeen Kuopion Sawo Showhun, ja niinpä lähdin lomalaisena itsekin kahdeksi päiväksi heitä kannustamaan. Tänä vuonna ei valtavaa hellettä Kuopiossa ollut, kuten monesti aiemmmin, mutta aivan niin sateista ei viikonlopusta tullut kuin oli ennusteissa luvattu. Kehät saatiin vietyä läpi hyvissä olosuhteissa, ja nuorisohan suorastaan loisti! ♥

Perjantaina valkkarit tuomaroi Eva Liljekvist Borg ruotsista, ja nuorison tulokset hänen päivänään olivat Gizmo JUN ERI/1, PU2, SA ja varaserti sekä Mila JUN ERI/2! Huippua!

_DSC4847.JPG

Gizmo ja Annette

_DSC4873.JPG

Mila ja Piia

Lauantaina tuomarin rooliin astui sitten Lena Danker. Piia esitti lauantaina sekä Milan että Gizmon, ja hienosti esittikin! Lauantaina Gizmo oli jälleen PU2 mutta nyt napsahti pojalle myös toinen serti! ONNEA ANNETTE! ♥

Milan tulos lauantaina oli myös kerrassaan huippu; JUK ERI/1, PN2, SA ja varaserti! Onnea Piia!

_DSC5110.JPG

Piia ja Mila lauantaina

_DSC5116.JPG

Gizmo vauhdissa

_DSC5121.JPG

_DSC5158.JPG

Lauantaina valittiin myös ROP-juniori, tässä kisassa Gizmo oli "VSP"

_DSC5184.JPG

Gizmo JUN ERI/1, PU2, SA, SERTI


Eikä muuten ollut lauantain ainoa serti C-pennuille tuo Gizmon saama!

Nokialla ryhmänäyttelyssä Konsta (GM's Comes With Attitude) ja Johanna esiintyivät Anita Al-Bachyn tuomaroimassa valkkarikehässä nuortenluokassa. Ja niinhän se pukkasi ensimmäisen sertin Konstallekin tuloksella NUO ERI/1, SA, PU2 ja SERTI! Isot onnittelut Johanna ja Kimmo! ♥

konsta_serti_06082016_2.jpg

Konsta ja ensimmäinen serti ♥ (Kuvat © Johanna Alanen)

konsta_serti_06082016.jpg


Vielä oli jäljellä yksi näyttelypäivä Kuopiossa. Sunnuntaina tuomarina valkkareilla toimi Taya Ahlman-Stockmari, ja jälleen junnuluokassa "starttasivat" Mila ja Gizmo. Ja tähän nyt voisi sanoa vaikka että eipä kahta ilman kolmatta... Tämän viikonlopun kolmannesta sertistä vastasi Mila! Tänään serti tuli lisäksi narttujen voitolla, lopputulemana vielä VSP-sijoitus. ONNEA ONNEA Piia ja Jani!

Gizmon tulos viimeisenä Kuopion päivänä oli JUN ERI/3.

_DSC5194.JPG

Mila JUN ERI/1, SA, PN1, SERTI ja VSP

_DSC5226.JPG

Elokuinen näyttelypainotteinen viikonloppu päättyi mukavasti meille "mummolaan", kun Mila, Gizmo ja Taika sattuivat kaikki poikkeamaan vielä sunnuntai-iltapäivänä samaan aikaan. Nyt oli lupa revitellä, missihommat olivat tältä erää ohi! Olipa huippu viikonloppu!

_DSC5290.JPG

Siskokset Taika ja Mila vauhdissa mummolassa

_DSC5317.JPG

_DSC5326.JPG

_DSC5354.JPG

Taika ♥


Heinäkuu


31.7.

♥ Onnea A-pennut 7 vuotta! ♥

a-pennut-7v.jpg

Vuodet vierivät hurjaa vauhtia! Tänään muistelen ihanaa kesää 2009, jolloin teimme Nellin kanssa jännittävän astutusreissun Saksaan Boniton luokse, odotimme kiihkeästi tuottiko reissu tulosta, jännitimme pentujen lukumäärää ja tutustuimme moniin uusiin ihmisiin. Tasan 7 vuotta sitten aamuyöllä Nelli synnytti 9 pentua kuin vanha tekijä minun ihaillessani tapahtumaa pentulaatikon reunalta. Tuon aamun jälkeen on tapahtunut niin paljon, mitä ilman tuota nimenomaista Saksan matkaa olisi jäänyt tapahtumatta. Miten kiitollinen tänään (taas) olenkaan!

Onnea kaikille A:laisille ja jälleen kerran iso kiitos omistajille! ♥


23.7. KEMI KV

Näyttelykesä jatkuu kiihkeänä! Tänään Taika (GM's Completely Magic) ja Marjo suuntasivat Kemin KV-näyttelyyn, jossa valkkarit tuomaroi unkarilainen Vilmos Kardos. Taika esiintyi jälleen hienosti, tällä kertaa jäi vain yhden koiranmitan päähän toisesta sertistä. Tulos tänään siis JUN ERI/1, SA, PN2 ja VARASERTI. Onnea Marjo ja Taika! ♥

taika_vasert_23072016-2.jpg


17.7. ORIVESI KR

Konsta (GM's Comes With Attitude) ja Johanna kävivät tänään tekemässä hienon näyttelydebyytin Oriveden KR-näyttelyssä. Tuomarina toimi Pirjo Aaltonen ja Konstan tulos tänään NUO ERI/1. ♥


10.7. OULU KV

Alkaneen lomani kunniaksi päätin lähteä pitkästä aikaa kohti pohjoista ja katsomaan turistina Oulun KV-näyttelyä. Ja olihan siellä omakin koira kehässä; Taika (GM's Completely Magic) ja Marjo olivat tällä kertaa esiintymisvuorossa. Valkkareita oli mukaan ilmoitettu 17 kappaletta ja tuomarina toimi ruotsalainen Zorica Salijevic.

Ja tällä kertaa tuomari tykkäsi meidän pikkuprinsessasta! Marjo esitti Taikan hienosti tuleksella JUN ERI/1, SA, PN1, SERTI ja ROP!!! ♥ Vain kaksi koiraa, narttuja molemmat, saivat SA:n, joten paras uros jäi kokonaan valitsematta. IHAN HUIPPUONNITTELUT JA KIITOS, Marjo ja Jarkko! ♥

_DSC4614.jpg

_DSC4623.jpg

GM's Completely Magic SERTI ja ROP

_DSC4630-Edit.jpg

Isossa kehässä Taika jaksoi esiintyä vielä yllättävänkin hyvin, mutta tuomari Pirjo Aaltonen ei sieltä Taikaa enää loppumetreille asti poiminut. Ihana kokemus kuitenkin kaikin puolin!

_DSC4685.jpg

_DSC4697.jpg

Kiitos vielä Marjolle ja Jarkolle myös majapaikasta ja täysihoidosta! Juuri mukavammissa merkeissä ei kesäloma oikeastaan olisi voinut alkaakaan! ♥

_DSC4655.jpg


3.7. KARJAA KR

Tänään "Turun C-lapset" Mila (GM's Creation of Fantasy) ja Gizmo (GM's Cheeky Gremlin) veivät potin Karjaan kaikkien rotujen näyttelyssä! Valkkarit tuomaroi siellä Irina Poletaeva.

Milan tulos oli JUN ERI/1, SA, PN1, SERTI ja ROP ja Gizmon JUN ERI/1, SA, PU1, SERTI ja VSP!

Isot onnittelut ja KIITOS Piia ja Jani sekä Annette! ♥ ♥ ♥

DSC_0309.jpg

13549112_10154389390274679_1644515878_o.jpg

Mila SERTI ja ROP

13548702_10154389390249679_644257038_o.jpg

Gizmo SERTI ja VSP


Kesäkuu


24.6.

juhannus2016.jpg


20.6.

Nukan (GM's August Fantasy) ja Piian tokoilu jatkui tänään ihan huipputuloksella! Sastamalassa parivaljakon tuloksena oli TOKO AVO1 ja KP pistein 311,5 p. ja sijoitus 2/3. Tuomarina Juha Kurtti. ONNEA PIIA JA NUKA! ♥

nuka-toko-avo1-2016.jpg


11.6.

Nuka (GM's August Fantasy) ja Piia osallistuivat tänään Valkkarien Tokomestis-kilpailuihin Raisiossa. Tuomarina toimi Kari Kielo.

Nuka ja Piia keräsivät AVO-luokassa 210,5 pistettä joka oikeuttaa tulokseen AVO3. Hyvä Piia ja Nuka! ♥

nuka_AVO3_tokomestis_11062016.jpg

© Jani Lempinen


10.6.

Pieni tyylinäyte Rokin ja Ronjan tottistreenistä. ♥


5.6. Kajaani RN

Taika (GM's Completely Magic) ja Marjo kävivät Kajaanin ryhmänäyttelyssä esittäytymässä junnuluokassa tuomari Anita Al-Bachylle. Tyttö esiintyi hienosti, tuloksena tänään JUN EH, JUK3. Kiitos Marjo! ♥ Arvostelu on luettavissa Taikan näyttelytuloksissa.

taika_poseeraa.jpg

Taika 28.5.2016 Saarijärvellä


Toukokuu


27.-29.5. Jakolan tila, Saarijärvi

C-pentueen yksivuotistapaaminen pidettiin Saarijärvellä Jakolan tilalla. Suureksi ilokseni mukaan lähtivät kaikki yhdeksän "pentua" perheineen; kasvattajan unelma kun saa koko pentueen jo toista kertaa koolle tapaamisen merkeissä!

ryhmakuva1.jpg

♥ GM's C-pennut Karkki, Lumi, Mila, Roki, Taika, Konsta, Kelmi, Koda ja Gizmo ♥

Leiripaikkamme oli vanha kyläkoulu, jonka pihapiirissä oli hienosti tilaa viettää porukalla aikaa, kuvata koiria, treenailla ja pienemmissä porukoissa antaa koirien leikkiäkin keskenään. Hiukan kauempana oli voikukkapellolla turvallista päästää myös koko lauma kerralla irti (ensimmäistä juoksuaikaansa "viettäviä" Lumia ja Karkkia lukuunottamatta). Hiukan kyllä mietittiin voiko pojat vielä päästää toistensa kanssa vapaasti temmeltämään, pientä pörinää kun oli osalla jo ilmassa, mutta kyllä vielä sopu säilyi.

pellolla2.jpg

Pojat pellolla

konsta1-pellolla.jpg

Konsta (GM's Comes With Attitude)

roki_ronja1_.jpg

Roki (GM's Catch Me If You Can) ja Ronja pellolla

taika_kukkaseppele.jpg

Kukkaistyttö Taika (GM's Completely Magic)

taika3_pellolla.jpg

Vauhdin hurmaa a'la Taika

Leirin päätarkoitus oli siis tapaaminen, vapaa seurustelu syöden ja saunoen, kokemusten vaihto ja "vertaistuen" saaminen. Miehet "keppileikkivät" koirien kanssa ja kaikista C-lapsista saatiin myös hienot 1-vuotiskuvat viikonlopun aikana (iso kiitos kuvaamisavusta Ronjalle!), ne ovat nähtävillä C-pentueen etusivulla.

koda3_keppileikki.jpg

Koda (GM's Close To My Heart) ja Manu keppileikkihommissa

koda4_keppileikki.jpg

nuka_turbo.jpg

Mukana leirillä olivat myös C-pentujen äiti Nuka (GM's August Fantasy) ja veljensä Turbo (GM's Adorable Me)

Viikonlopun aikana saatoin vain todeta, että (edelleen) olen valtavan tyytyväinen näihin Nukan ja Moran lapsiin. Ne ovat osoittautuneet juuri sellaisiksi, jollaisia haaveilin niiden pentusuunnitelmia aikanaan tehdessäni olevankin. Ne ovat vilkkaita ja melko temperamenttisia ja varmasti ajoittain ovat tuottaneet ja tuottavat jatkossakin päänvaivaa omistajilleen, mutta sitten vastapainona antavat myös kaiken haasteen lisäksi varmasti niitä harrastuksissa onnistumisen elämyksiäkin. Ja mikä tärkeintä, ovat omien ihmistensä ja perheidensä rakastettuja silmäteriä.

Kiitos siis vielä kerran kaikille C-perheille, olette ihania! ♥

taika_roki_1.jpg

Omat tulevaisuuden toivoni Taika ja Roki leirillä Saarijärvellä


19.5.

GM's B-pennut tänään 4 vuotta! Onnea kaikille, ja erityisesti omalle Elsalleni!

b-pennut-4vuotta.jpg

♥ Muistoissamme on tänään myös Senna (GM's Beloved One) siellä jossakin pilven reunalla ♥


15.5.

Welmu (White Spirit of Dreams' Aragorn) ja Mia starttasivat tänään Rovaniemellä kolmansiin rally-tokokisoihin, ja jälleen oli tuloksena alokasluokan ykköstulos. Nyt siis Welmulla on rally-tokon koulutustunnus RTK1! Onnea kovasti Mia ja Welmu!

welmu_rtk1_15052016.jpg


14.5.

Jälleen hienoja näyttelytuloksia C-pennuille! ♥

Tuusulan ryhmiksessa Roki (GM's Catch Me If You Can) teki näyttelydebyyttinsä virallisissa näytelmissä, tuomarina oli irlantilainen herra John Bond. Upeasti Ronja Rokin esitti, tuloksena mahtava JUN ERI/1, SA, PU2 ja VARASERTI! Hienoa, kiitos ja onnea Ronja!

roki-vasert_14052016-2.jpg

Roki (© Ronja Nieminen)

Ja lisää menestystä tuli Mynämäen kaikkien rotujen näyttelyssä! Siellä tuomarina toimi Antoan Hlebarov Bulgariasta ja kehässä olivat jälleen Mila ja Gizmo. Ja niin vain kävi että Mila pokkasi tänään ensimmäisen sertinsä kuorrutettuna ROPilla ja Gizmo varasertinsä; ONNEA KAIKILLE!!!

Mila (GM's Creation of Fantasy) JUN ERI/1, SA, PN1, ROP ja SERTI

Gizmo (GM's Cheeky Gremlin) JUN ERI/1, SA, PU2 ja VARASERTI

mila_serti_14052016-2.jpg

Gentle Miracle's Creation of Fantasy


7.5.

Konsta (GM's Comes With Attitude) ja Johanna suorittivat tänään BH-kokeen hyväksytysti ja tuomarin kehujen saattelemina Akaassa. Tuomarina toimi Juha Kurtti. Huippua; ISOT ONNITTELUT JOHANNA JA KONSTA!

BH Gentle Miracle's Comes With Attitude

konsta_BH_07052016.jpg


Posion ryhmänäyttelyssä Taika (GM's Completely Magic) esiintyi ensimmäistä kertaa virallisissa näytelmissä tuomari Elena Ruskovaaran arvosteltavana. Kauniisti ja iloisin mielin esiintynyt Taika sai tällä kertaa laatuarvosanan JUN H tuomarin oltua sitä mieltä, että lantio on vääränlainen. No, katsotaan mitä seuraava tuomari on tytöstä mieltä! Onnea hienosta esiintymisesta Marjo ja Taika! ♥


Salon ryhmänäyttelyssä valkkarit arvosteli tänään Juha Putkonen ja mukana olivat Mila ja Gizmo C-pennuista. Molemmat siintyivät upeasti ja saivat hienot aarvostelut, Mila jäi yhden päähän ensimmäisestä sertistä.

Gizmo (GM's Cheeeky Gremlin): JUN ERI/2, SA

Mila (GM's Creation of Fantasy): JUN ERI/1, SA, PN2 ja vara-serti

Isot onnittelut Annette sekä Piia ja Jani!

gizmo_salo-.07052016.jpg

Gizmo ja Annette kehässä 7.5.2016


Amor (GM's Amorous Heart) starttasi kolmessa lähdössä agikisoissa Torniossa. Tuloksena tänään maksi kolmosten RV5, RV10 ja RV0 aika -8,60. Onnea Juuso ja ohjaaja Ari Korteniemi!


2.5.

Welmu (White Spirit of Dreams' Aragorn) täyttää tänään jo kuusi vuotta! Aika se tuntuu lentävän siivillä! ONNEA IHANALLE WELMULLE!


Huhtikuu


23.4.

Mia ja Welmu (White Spirit of Dreams' Aragorn) rallytokoilivat jälleen tänään hienosti ykköstuloksen pisteillä 89/100. Onnea! Kohti ensimmäistä rallytokokoularia siis!


17.4.

Taika perheineen poikkesi tänään meitä katsomassa. Voi miten tyttö olikaan kasvanut ja kehittynyt sekä fyysisesti että henkisesti! Taika on valtavan energinen ja vilkas, äärettömän sosiaalinen niin ihmisiä kuin toisia koiria kohtaan (eikä voinut ymmärtää että Nelli-mummo nyt ei vaan voi sulattaa edes lapsenlastaan omallla reviirillään), mutta selvästikin pikkuhiljaa myös oppinut keskittymään ja rauhoittumaan kun tarve sitä vaatii. Taika on pieni koira jolla on todella suuri sydän ja tekemisen iloa ja riemua; minä niiiiiiin tykkään siitä!

Kiitos käynnistä Marjo ja Jarkko sekä Taika, Turbo ja Casper! Tässä muutama kuva Taikan "näyttelytreeneistä".

Gentle Miracle's Completely Magic

_DSC2008.jpg

_DSC2070.jpg

_DSC2048.jpg

Taika ja Nelli-mummo samassa kuvassa :-)

_DSC1948.jpg


10.4.

♥ ONNEA ONNEA! ♥

c-pennut_1v_2.jpg

Kylläpä on vuosi vilahtanut nopeasti! Tuntuu kuin vasta juuri äsken ajelin jännityksen perhoset mahassa lennellen kohti Turkua; Nukan synnytys oli alkamassa! Ja nyt nämä ihanat vauhtiveikot ja riehuraijat ovat jo vuoden ikäisiä. Varsinainen pentuaika alkaa olla takana päin ja villi nuoruus edessä!☺ Haasteita nämä lapset ovat varmasti omistajilleen antaneet ja tulevat antamaan vastaisuudessakin, ovathan ne melkoisen vilkkaita ja aktiivisia valkkarinalkuja.

Tässä vaiheessa on myös taas hyvä hetki esittää valtavan suuret kiitokset pentujen omille ihmisille! Olen niin kovin iloinen, että olette osoittautuneet juuri sellaisiksi kasvatinomistajiksi kuin toivoinkin! Olette kantaneet vastuunne näistä valkoisista ja vaikean hetken tullen osanneet hakia apua. Ja mikä ihaninta; pitäneet kaikki yhteyttä myös kasvattajaan! Muistakaa jatkossakin, että vaikka en jokaisen kuulumisia joka viikko tai kuukausi kyselisikään, ei se tarkoita ettette olisi mielessäni. Ja AINA ilolla otan puhelut ja viestit vastaan, asiassa kuin asiassa, ja vaikka ilman sen kummempaa asiaakaan!


roki_1v_paa.jpg

Gentle Miracle's Catch Me If You Can "ROKI" 1 vuotta

roki_1v_sivu.jpg

Kuvat © Ronja Nieminen


10.4.

Welmu (White Spirit of Dreams' Aragorn) ja Mia juoksivat kolme starttia tänään agilityn maksi kolmosissa; tuloksina hyppyradalta HYL ja kahdelta agiradalta RV0 mutta molemmmilta hiukan yliaikaa. Hienot suuoritukset joka tapauksessa, onnea!


9.4.

Roki (GM's Catch Me If You Can) ja Ronja kävivät tänään treenailemassa hiukan tulevan kevään ja kesän näyttelyjä varten Match Showssa Vantaan ShowHau Centerissä. Kyseessä oli pentumätsäri johon Roki siis vielä juuri ja juuri alle vuoden ikäisenä sai osallistua.

Ja menestyshän oli kerrassaan loistava! Raikulipoika sai ensin punaisen nauhan, voitti sitten 9-12kk ikäiset isot pennut, sen jälkeen kaikki punaiset ja oli lopuksi vielä BIS3! Hyvät näyttelytreenit tuli siis vedettyä, hyvä Roki ja Ronja!

roki_matchshow_BIS3.jpg

Kuva © Ronja Nieminen


2.4.

Welmu (White Spirit of Dreams' Aragorn) ja Mia osallistuivat tänään Oulussa ensimmäisiin rally-tokokilpailuihinsa, tuloksena pisteet 86/100 ja ykköstulos. Hienoa, onnea Mia ja Welmu!


Maaliskuu


27.3.

Konsta (GM's Comes With Attitude), Johanna ja Kimmo kävivät tänään moikkaamassa meitä. Kylläpä oli ihana Konsta ihan sama oma hurmaava itsensä, tykkäsi erityisesti lapsista ja Nuutin kanssa touhuilusta. Pikkuhiljaa tästäkin pennusta alkaa kehittyä nuorukainen! Kiitos käynnistä! Tässä muutama kuva vielä.

_DSC1494.jpg

_DSC1546.jpg

_DSC1610.jpg_DSC1890.jpg

_DSC1661.jpg

_DSC1735.jpg

Elsa ja Konsta

_DSC1864.jpg


19.3.

Pian vuoden täyttävä nuorimies Gizmo (GM's Cheeky Gremlin) poikkesi tänään mummolassa (mummo itse tosin pidettiin poissa sen aikaa, Nelli kun ei oikein noista vieraileviista koirista välitä, olkoonkin että on lapsenlapsesta kysymys). Menoa ja vauhtia pojalla riitti, ihana kaikkia rakastava kakara kerrassaan! ♥

Elsan kanssa Gizmo sentään pääsi vähän leikkimään, ja saipa poika siinä samalla oppia miten vanhemmat nartut saattavat olla oikeasti mieleltään aika ailahtelevaisi; ensin annetaan ymmärtää että leikitään vaan, mutta sitten kun vähän isketään tassua selän päälle niin johan tulee naisilta leveitä irvistyksiä!

Kiitos käynnistä Nette, Timo ja Gizmo!

_DSC1393.jpg

_DSC1351.jpg

_DSC1356.jpg

_DSC1381.jpg

_DSC1408.jpg


Helmikuu


22.2.

♥ Nelli 10 vuotta! ♥

_DSC1141.jpg

Tänään vietetään JUHLAPÄIVÄÄ! Valkea unelmani Nelli täyttää tänään 10 vuotta, ja tätä juhlitaan niin herkuin kuin lahjoin. Aina niin terve ja iloinen Nelli on ilokseni edelleen hyvässä kunnossa ja vauhtia riittää.

Tällaisena päivänä tulee muisteltua yhdessä vietettyjä vuosia. Nellin myötä sain aikanaan paitsi parhaan mahdollisen koiran, myös parhaan mahdollisen kasvattajan ja ystävän, Mirvan. Kiitos Mirva kaikesta! Kuluneiden vuosien varrella olen saanut myös suuren joukon uusia ystäviä, valtavan määrän unohtumattomia kokemuksia, ja Nellin ansiosta minusta tuli myös pienimuotoinen kasvattaja. Olen niin kiitollinen tästä kaikesta.

ONNEA NELLI!

_DSC1033.jpg

_DSC1065.jpg

_DSC1153.jpg

_DSC1033.jpg


20.-21.2.

Amor (GM's Amorous Heart) ja Ari Korteniemi starttasivat tänä viikonloppuna 4 kertaa agikisoissa Pellossa. Tulokset olivat upeat; ONNEA Amor ja Ari sekä ennenkaikkea Juuso!

A agilityrata maksi 3: RV 0, aika -5,81, sijoitus 1/16
B agilityrata maksi 3: HYL
C hyppyrata maksi 3: HYL
D agilityrata maksi 3: RV 0, aika -4,56, sijoitus 3/13


14.2.

Roki (GM's Catch Me If You Can) ja siskonsa Lumi (GM's Chasing Snowflakes) tapasivat ystävänpäiväpainien merkeissä kotiseudullaaan Vantaalla. HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE YSTÄVILLEMME!

roki_lumi_10kk.jpg

Kuva © Ronja Nieminen


Tammikuu


21.1.

Elsa kävi virallisessa silmätarkastuksessa, ja nyt silmissä reilut pari vuotta sitten todetut korneadystrofiamuutokset olivat hävinneet. Eli olisiko sitten ruokavalion vaihdos vaikuttanut asiaan? Joka tapauksessa lausunto oli nyt ei perinnöllisiä silmäsairauksia.


16.1.

Vuoden toisessa KV-näyttelyssä Turun Winter Dog Showssa oli tänään mukana 3 kasvattiani; A-pentueen Diesel (GM's Autumn Dream) ja virallisten näytelmien debyyttiään tekemässä Gizmo (GM's Cheeky Gremlin) ja Mila (GM's Creation of Fantasy). Tuomarimuutosten jälkeen valkkarit arvosteli puolalainen Andrzej Kazmierski. Ja upeasti meni taas:

Diesel AVO ERI/1, SA, PU1, VSP ja CACIB! Isot onnittelut Mari ja Diesel!

Junioreiden tulokset olivat tänään ensimmäisissa virallisissa näyttelyissään hienosti

Gizmo JUN ERI/2 ja Mila JUN ERI/3. Onnea Nette ja Piia!

diesel2.jpg

GM's Autumn Dream DIESEL © Heidi Ojanen

gizmo2_ho.jpg

GM's Cheeky Gremlin GIZMO © Heidi Ojanen

gizmo1.jpg

Gizmo ja Piia vauhdissa

mila2.jpg

GM's Creation of Fantasy MILA © Heidi Ojanen

mila1.jpg

Mila ja Piia

***

Tänään myös Welmu (White Spirit of Dreams' Aragorn) ja Mia siiirtyivät hienosti agilityn kolmosluokkaan Oulussa järjestetyissä kisoissa luokkavoitolla tuloksella RV0, aika -3,71, LUVA ja SERT. Onneksi olkoon Mia ja Welmu!

LUVA_SERT_16012016_1.jpg


10.1.

Ihanaa ja menestyksekästä alkanutta vuotta 2016 kaikille!

_DSC0986.jpg

Vuosi on alkanut pimeän ja pitkän sekä kovin lämpimän syksyn jälkeen kunnon paukkupakkasilla, ja valon innoittamana kävin tänään kuvaamassa taas pitkästä aikaa koiria pellolla. Koska pakkasta oli parikymmentä astetta, eivät Nelli ja Elsa tietenkään halunneet olla hetkeäkään paikoillaan (paitsi käskystä) vaan juoksivat lämpimikseen pitkin peltoa. No, niiden tapauksessa juokseminen tarkoittaa samalla ihan järjetöntä haukkumista ja senpä takia kuvista tulikin lähinnä hammaskaluston esittelyä... Mutta tässä muutama pakkaspäivän kuva näin vuoden alkuun!

_DSC0716.jpg

_DSC0719.jpg

_DSC0735.jpg

_DSC0737.jpg

_DSC0742.jpg

Muutama kuva myös ilman hampaita...

_DSC0942.jpg

_DSC0845.jpg

_DSC0724.jpg

Mummolla riittää virtaa...

_DSC0765.jpg

No, riittää sitä Elsallakin!

Tänään Taika ja Roki sekä muut C-pennut täyttivät 9 kuukautta ja sehän tarkoittaa sitä, että pentuikä on "virallisesti" ohi ja juniori-ikä saavutettu, ainakin jos noin näyttelyluokkia ajattelee. Mieleltäänhän nämä lapset taitavat olla vielä aika lailla pentutasolla, ja niinhän se pitää ollakin. Mielenkiinnolla seuraan mitä näistä vielä tuleekaan, ihan jokaisesta!

Kuvissa alla Roki (GM's Catch Me If You Can) muutamaa päivää vaille 9 kk (© Ronja Nieminen)

roki_03011016_2.jpg

roki_03011016.jpg

Tänään korkattiin myös näyttelyvuosi käyntiin Kajaanin KV-näyttelyllä, jossa GM-edustuksesta vastasivat Camaz (GM's Be My Lover) ja Jenna. Ja miten sitten vastasivatkaan!!! Harry Tastin tiukassa arvioinnissa Camazin tulos oli tänään VAL ERI/1, SA, PU1, ROP ja CACIB! Lisäksi Jennan menestyksen täydensi Wandan (Mihela's Krystal Sunshine) VSP-tulos, joten isot onnittelut Jennalle! ♥ Onnea myös Wandan kasvattajalle Mirvalle!

kajaani_2016_ROP.jpg

"Komea, tasapainoinen, hyväkokoinen uros. Pitkä, maskuliininen pää. Hyvä pigmentti ja ilme. Välikämmenissä ja etukäpälissä löysyyttä, muuten erinomainen raajarakenne. Tyylikäs ja jäntevä ylälinja. Hyvä luusto. Mukavassa karvassa. Erinomainen liikemalli. Joustava askel."

kajaani_ROP_camaz_VSP_wanda.jpg

ROP Camaz ja VSP Wanda