Vuosi 2019

Joulukuu

24.12.

14.12.

Koda (GM's Close To My Heart) ja Nina debytoivat tänään Janakkalassa TOKO-kisoissa, joissa tuomarina toimi Juha Kurtti. Ja mikä debyytti! Parivaljakko sai 190 pistettä ja ALO1-tuloksen! Tuhannesti onnea Nina ja Koda! ♥︎ Tästä on hyvä jatkaa!

7.-8.12.

Jokavuotisen Messari-viikonlopun aika! Tällä kertaa ei ollut koiraa vietäväksi kehään, kasvateistanikin ainoastaan Camaz (GM's Be My Lover) oli ilmoitettu mukaan, mutta siitä huolimatta GM-team oli vahvasti edutettuna... katsomossa! Joskus on kiva lähteä reissuun ihan turistina; silloin ehtii kunnolla keskittyä kehien katsomiseen ja shoppailuun ja ihan vaan ystävien tapaamiseen. Ja oikein kiva viikonloppu meillä taas olikin!

Camaz ja Jenna esiintyivät upeasti kuten aina, tällä kertaa tuloksina lauantailta Helsinki Winner-näyttelystä VAL ERI/3, SA ja vielä PU3-sijoitus, ja sunnuntailta Voittaja 2019-näyttelystä VAL ERI ja SA. Camazin liikkeet hivelevät edelleen silmää, vaikka keväällä häämöttää veteraani-ikä! Paljon onnea Jenna ja Camaz!

Muista kehässä esiintyneistä mieltä lämmitti kovasti Mirvan Gendan (Mihela's Quite A Legend) menestys sunnuntaina; tyttö sai ensimmäisen sertinsä tuloksella NUO ERI/1, SA, PN3 ja SERT! Onnea myös Mirva!

Tällä kertaa ei ollut GM's-kasvattajaryhmääkään sitten esittää; tämä oli toinen vuosi sitten vuoden 2011 kun Nellin A-pentujen kanssa ensimmäinen kasvattajaryhmä Messarissa esitettiin. Vuonna 2014 ei kasvattajryhmää myöskään saatu kasaan, mutta katsotaanpa mikä onkaan sitten tilanne ensi vuonna.

Kiitos kaikille tutuille seurasta viikonlopun aikana; erityisesti Piia, Tanja ja kämppäkaverini Marjo!

Marraskuu

17.11.

D-pentujen isä Chuck vom Reinholdsberg voitti tänään IGP FH-jäljen Saksan mestaruuden upein pistein (100/100 ja 98/100)! Tämä tarkoittaa sitä, että Chuck nähdään ensi vuoden toukokuussa Suomessa järjestettävissä lajin MM-kisoissa! Onnea Chuck ja Grit!!

3.11.

Syksyn pimeät lumiloskakelit jatkuvat, mutta sen verran oli valoa että tänään napsittiin muutamat kuvat kun Kajo (GM's Dawn Full of Joy) kävi Sansa-siskon kanssa painimassa. Melkoista menoa...

Syyskuu

28.9.

D-pennut ovat olleet jo muutaman viikon uusissa kodeissaan, ja kivasti on alkanut kaikilla elämä uusissa ympyröissä sujumaan. Sansa on täällä kotona myös opetellut talon tapoja ja saanut nauttia aina välillä lähellä asuvan velipoika Kajon vierailuista. Tänään kuitenkin leikkimässä kävi toinen veli Karpo (GM's Dude Has A Point) Raahesta, ja ihanat painit sisaruksilla olikin! Ja niin olivat kuin kaksi marjaa! ♥︎ Kiitos käynnistä Karpo ja Pirjo!

Elokuu

25.8.

Welmu (White Spirit of Dreams' Aragorn) osallistui tänään jälleen metsäjälkikokeeseen loistavin tuloksin; VOI1-tulos 44 pisteellä ja nyt Welmu on Suomen ensimmäinen jälkivalion tittelin saavuttanut valkoinenpaimenkoira! Onnea Mia ja kiitos Welmun ohjaaja Sanna Pellikka!

BH FI JVA RTK2 FI MVA NO MVA White Spirit of Dreams' Aragorn

21.8.

Diesel (GM's Autumn Dream) uusi tänään Kirkkonummella Etsijäkoiraliiton tasokokeen huimassa 10 vuoden iässä, eli näin Diesel on jälleen seuraavien 18 kuukauden ajan virallinen etsijäkoira. Jälki oli 2 vuorokautta vanha ja pituudeltaan 3,3 kilometriä, ja vaikka tassu alkoi jo loppua kohden hiukan painaa, hoiti Diesel hienosti työnsä loppuun asti ja ilmaisi karkurin lopuksi tassua nostaen, kuten aina. Onnea Mari ja Diesel!

Marin mukaan etsintöjä tehdään jatkossa koiran ehdoilla ja kaikista rankimpia maastoja välttäen. Olen niin ylpeä tästä Nellin ja Boniton pojasta, jolla edelleen on tekemisen halua ja ikäisekseen erittäin hyvä vointi. ❤️

13.8.

Johanna kisasi tänään Hämeenlinnassa tokokokeessa molempien poikiensa, Konstan (GM's Comes With Attitude) ja Konstan pojan Luckyn (Mihela's Quiet Lucky One), kanssa. Konsta tokoili upeasti VOI1-tuloksen ja Lucky ALO1-tulos ja samalla Lucky tienasi TK1-koulutustunnuksen. Huikeaa työtä, valtavasti onnea Johanna ja pojat!

Taitavat isä ja poika; Konsta ja Lucky

3.8.



Piia ja Mila (GM's Creation of Fantasy) osallistuivat tänään Paimiossa TOKO SM-kisoihin alokasluokassa. Ja upeasti kaksikko jälleen tokoilikin, tuloksena tänään 174,34 pistettä ja ALO1-tulos!

Paljon paljon onnea Piia ja Mila! ❤️

Heinäkuu

31.7.

Tänään on saavutettu yhdenlainen merkkipaalu; on kulunut tasan 10 vuotta siitä kun ensimmäiset GM's-pennut syntyivät. Kuinka hartaudella suunniteltu ja suurella innolla odotettu pentue se olikaan, rakkaan Nellini ensimmäiset lapset! Isänä pentueessa oli varsinainen unelmieni uros, saksalainen Bonito. Tämä pentue osoittautui ajan saatossa suureksi ylpeydenaiheekseni, mutta matkalle mahtui suuren ilon lisäksi suurta surua, kuten elämään yleensäkin. Sain näiden pentujen myötä myös ihania ystäviä ja unohtumattomia muistoja enemmän kuin olisin voinut ikinä uneksiakaan.

Aivan liian moni näistä A-lapsista ei ole enää täällä tänään syömässä syntymäpäiväherkkuja. Chaka, Amori, Kamu ja Rene ovat kuitenkin lähtemättömästi mielessäni, niin upeat koirat niistä jokainen.

Paljon onnea rakkaat Nuka, Turbo ja Diesel!

30.7.

Tämä alkuvuosi on kyllä ollut todella surullinen, aivan liian moni ja liian nuori kasvattini on muuttanut koirien taivaaseen. Mutta silloin kun rakkaan perheenjäsenen ei ole enää hyvä olla kaikista apukeinoista huolimatta, on suurta rakkautta antaa sen mennä...

RIP Gentle Miracle's Blessed With Love "Fiina"
19.5.2012 - 16.7.2019

Jos niin pitää tapahtua että tulen heikoksi
ja tuskat tekevät levon unettomaksi,
silloin teethän mitä pitää tehdä
sillä tätä viimeistä taistelua ei voi voittaa.
Tulet olemaan surullinen, ymmärrän sen
mutta älä anna murheen pysäyttää kättäsi.
Sillä tänä päivänä, enemmän kuin pysymistä
rakkautesi minuun täytyy kestää koetus.
Vie minut sinne missä minun tarpeeni hoidetaan,
ja pysythän kanssani loppuun asti.
Pidäthän minua vakaasti ja puhut minulle
kunnes silmäni eivät enää näe.
Toivon että aikanaan ymmärrät
kuinka hyvä olit minulle päästäessäsi minut pois.
Vaikka häntäni hyvästit on heilauttanut,
tuskalta ja kärsimykseltä olen pelastettu.
Älä murehdi että se olit nyt sinä,
jonka piti tämä raskas teko tehdä.
Olemmehan olleet niin läheiset - me kaksi - nämä vuodet,
tunnen suuren rakkauden kyyneltesi takaa.

Etti, Jaska ja koko perhe; olen niin kovin pahoillani. Annoitte Fiinalle parhaan mahdollisen kodin ja annoitte sille kaikkenne. Fiina oli todellakin nimensä mukaisesti rakkaudella siunattu. Suuri kiitos teille siitä; teillä on nyt Fiinan tassunjäljet ikuisesti sydämissänne. ❤️

19.7.

❤️ GENTLE MIRACLE'S D-PENNUT OVAT SYNTYNEET

Taika synnytti illalla kuusi pentua, joista suureksi suruksemme yksi oli enkelityttö (pennulla oli päälakihalkio). Meillä on nyt siis 5 pentua, kaksi tyttöä ja kolme poikaa. Nämä viisi olivat syntyessään virkeitä ja alkoivat heti imemään reippaalla otteella. Syntymäpainoltaan nämä viisi olivat väliltä 444-493g eli ihan mukavan kokoisia vauvoja. Taika selvisi urakastaan hienosti, vaikka ensimmäisenä syntyneen enkelipennun takia alku olikin melko vaikea.

Pentujen kehitystä voit seurata pentueen omalta sivulta.

18.7.

Taikan odotus on edennyt lähelle synnytystä, elämme jännittäviä aikoja! Taika tuli Marjon ja Jarkon luota meille parisen viikkoa sitten ja on nyt kotiutunut tulevaa synnytystä varten oikein hyvin. Tämän kahden viikon aikana Taikan maha on kasvanut kohisten, ja normaalisti 24-25 kiloa painava Taika painaa nyt 33 kg!

Taika 9.7. tiineysvuorokausia takana 51

Taika on voinut koko odotusajan erinomaisesti; ahneus ruokaa kohtaan on kasvanut oikeastaan koko ajan (jos se on edes mahdollista :-)) ja kertaakaan Taika ei ole ollut huonovointinen. Nyt vaan toivotaan että kaikki sujuu hyvin loppuun asti. Taika on kuvattu joten tulevien pentujen lukumäärä on tiedossa, mutta enpä vielä sitä tässä paljasta!

Taika tänään 18.7. kun astutuksesta on kulunut 60 vrk

Kesäkuu

29.6.

Welmu kävi jälleen MEJÄ-kokeessa ja teki ohjaajansa Sannan kanssa jälleen kerran upeaa työtä; tuloksena 42 pistettä ja VOI1-tulos. ONNEA!!

22.6.

19.6.

Voiko tämä olla tottakaan... veljekset lähtivät täältä koirien maahan peräkkäisinä päivinä. Mikä suruntäyteinen viikko...

RIP Gentle Miracle's Abiding Love "RENE"
31.7.2009 - 19.6.2019

Kun sinä luulet, että koirasi on kuollut, olet väärässä.
Koirasi vain nukkuu, sinun rinnassasi, sydämesi vieressä.
Ja kun se on nukahtanut sinne, sinua itkettää koko ajan.
Miksikö?
Koska koirasi heiluttaa häntäänsä rinnassasi.
Ja se sattuu.
Tottakai se sattuu, kun häntä heiluu siellä, rintasi sisällä.
Ja se heiluu usein, koska se heiluu aina, kun koira herää.
Se haluaa kiittää sinua.
"Kiitos, että annoit minulle lämpimän paikan, jossa nukkua,
aivan sydämesi vieressä."

Renen vointi huononi aivan äkkiä ja arvaamatta, vielä aamulenkillä se oli ollut leikkisä oma itsensä. Sitten sen vatsaontelo oli alkanut näyttää turvonneelta ja lääkärissä paljastui karu totuus; maksa oli täynnä kasvaimia. Oli tullut Renen aika lähteä...

Hyvää matkaa siis myös sinulle Rene, vie rakkaat ja kaipaavat terveiset Nelli-äidille ja sisaruksillesi Chakalle, Amorille ja Kamulle. ♥︎

Olen niin kovin pahoillani Liina ja koko perhe, lämmin osanottoni. ♥︎ Renellä oli luonanne ihana rakastava koti ja piditte pojasta parasta mahdollista huolta viimeiseen iltaan asti. Suuri kiitos siitä, Liina!

18.6.

RIP Gentle Miracle's Arctic Snow "KAMU"
31.7.2009 - 18.6.2019

© Ronja Nieminen

Taatusti hän kuulee.
Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.
Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan jäädä elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita, vain läpikulkumatkalla.

Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti jotkut.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.
Hän opetti sinulle varmasti jotakin.

Ehkä hän opetti sinua rakastamaan, antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon, ja sitten hän lähti.

Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan,
sinä saat pitää ikuisesti.

- Danielle Steelen kirjasta "Lahja"-

Kamulla todettiin alkuvuodesta virtsarakossa ja eturauhasessa kasvainmuutokset, ja nyt vointi oli huonontunut niin että oli tullut luopumisen aika.

Hyvää matkaa Nelli-äidin luokse upea Kamu, nyt eivät kivut enää vaivaa.

Lämmin osanottoni Ronjalle parhaan ystävän menetyksestä. ♥︎ Kiitos myös hyvästä kodista ja kaikesta huolenpidosta ja rakkaudesta jota Kamu sinulta sai; tassunjäljet jäävät ikuisesti sydämeen.

16.6.

Mila (GM's Creation of Fantasy) ja Piia osallistuivat tänään uransa ensimmäiseen toko-kokeeseen Raisiossa. Kokeessa tuomarina toimi Ilkka Stén.

Ja millä tavalla ura alkoikaan! Tuloksena alokasluokasta hienot 187 pistettä, KP ja ALO1-tulos! Lisäksi Mila ja Piia olivat koko kisan paras koirakko! Lämpimät onnittelut Piia ja Mila! ♥︎

16.6.

Konsta (GM's Comes With Attitude) ja Johanna osallistuivat tänään Suomen Valkoinenpaimenkoira ry:n TOKOn rotumestaruuskisoihin Kotkassa. Tuomarina kokeessa toimi Kaarina Pirilä.

Tuloksena Konstalla tänään VOI2-tulos ja sijoitus luokassa 2/2. Onnea Johanna ja Konsta! ♥︎

Konstan poika Lucky (Mihela's Quiet Lucky One) kilpaili Johannan kanssa alokasluokassa ja tuloksena heillä upeasti ALO1-tulos ja KP sekä hieno titteli Vuoden Toko-tulokas!

Onneksi olkoon Johanna; upeat pojat ja upeat tulokset!

14.6.

TAIKA ON ULTRATTU TÄNÄÄN JA PENTUJA ON TULOSSA!

Lisätietoa Taikan ja Chuckin pentueesta PENTUJA-sivulta!

13.6.

Welmun (White Spirit of Dreams' Aragorn) ensimmäinen MEJÄ-koe voittajaluokassa sujui tänään jälleen upeasti Sanna Pellikan toimiessa Welmun ohjaajana. Tuloksena hienot 46 pistettä ja VO1-tulos! Onnea!!!

Toukokuu

16.-24.5.

Taikan hartaasti odotetut juoksut alkoivat toukokuun ensimmäisen viikon jälkeen, ja nyt oli edessä pitkään suunniteltu astutusmatka Saksaan. Matka tehtiin autolla ja aikaa reissuun kului yhteensä reilun viikon verran. Koska matka oli pitkä, oli lähdön oikea ajoitus pieni stressin aihe, mutta kaikesta päätellen siinä onnistuttiin hyvin.

Taika oli aivan mahtava reissukaveri! Vaikka yöpaikka vaihtui lähes joka yöksi ja matkaa tehtiin välillä laivalla ja autolautalla, oli Taika oma iloinen itsensä koko reissun ajan eikä mikään eteen tullut saanut sitä hämmentymään. Perille Saksan Leipzigiin matkattiin Ruotsin ja Tanskan kautta ja samaa reittiä tultiin myös takaisin.

Viking Grace odottaa matkalaisia Turun satamassa

Auringonlaskua katsomassa laivan kannella

Potsdam

Leipzig

Vierailimme Taikan sulhasen Chuckin luona kahtena päivänä ja molemmat treffit onnistuivat loistavasti! Chuck oli yhtä hurmaava herrasmies kuin syksyllä tavatessamme, ja omistajiensa Gritin ja Jürgenin vieraanvaraisuus mieltä lämmittävää. ♥︎ Nyt vaan sitten pidetään peukut pystyssä, että treffit tuottavat toivotun tuloksen!

Chuck vom Reinholdsberg ja Gentle Miracle's Completely Magic 19.5.2019

Ihana Chuck!

Taika kotimatkalla Tanskassa

19.5.

18.5.

Welmu (White Spirit of Dreams' Aragorn) osallistui tänään Oulaisissa MEJÄ-kokeeseen ohjaajanaan Sanna Pellikka. Tuloksena AVO-luokasta upea AVO1 48 pisteellä! Paljon onnea Welmu ja Mia ja kiitokset ohjaajalle!

14.5.

Roki (GM's Catch Me If You Can) on etsiskellyt uutta kotia alkuvuoden ajan. Roki tuli Ronjalta, jossa oli sijoituksessa, takaisin minulle helmikuun alussa ja lähti melko pian pariksi kuukaudeksi ihanalle kouluttajalle, Annikalle. Annika teki Rokin kanssa todella hyvää työtä, saaden pojan rentoutumaan uskomattoman hienosti sille vaikeissa tilanteissa, kuten toisten koirien ohituksissa hihnassa. Samaan aikaan etsin Rokille sopivaa uutta kotia, ja lopulta tärppäsi!

Roki siirtyi Anna-Kaisan omistukseen nyt toukokuun puolivälissä, ja täytyy sanoa että olen aivan valtavan iloinen ja onnellinen Rokin puolesta; parempaa uutta omistajaa se ei olisi voinut saada! Paljon on vielä Rokin kanssa töitä tehtävänä, mutta minulle on välittynyt vahvasti sellainen kuva, että Anna-Kaisa ei turhia hermoile ja tykkää Rokista kovin paljon! Kiitos Anna-Kaisa! ♥︎

Huhtikuu

13.4.

Tokokisoissa Tamperella Konsta (GM's Comes With Attitude) ja Johanna tänään Mari Väänäsen tuomaroimana tuloksella VOI3 ja pisteitä 221,50. Samoissa kisoissa Konstan poika Lucky (Mihela's Quiet Lucky One) ja Johanna debytoivat tokossa tuloksela ALO2 ja pisteitä 142. Hyvä Johanna ja pojat, onnea tuloksista!

10.4.

Maaliskuu

17.3.

Konstan (GM's Comes With Attitude) ja Johannan tokoilut jatkuivat tänään Ylöjärvellä. Pistesaalis kohosi jälleen edellisistä voittajaluokan kokeista; tänään 236 pistettä ja VOI2-tulos, jolla heltisi myös sijoitus toiseksi. Hurjasti onnea Johanna ja Konsta!

8.-10.3.

Mukava viikonloppu koiramaisissa merkeissä! Taika ja Turbo kera Marjon ja Jarkon olivat meillä, ja mitäpä muutakaan kuin tulevan kevään pentusuunnitelmia hiomassa. Viikonlopun aikana tavattiin mukavia pennuista kiinnostuneita ihmisiä ja puhuttiin PALJON koirajuttuja :-) Kiitos vierailusta ihana Taika "palveluskuntineen"!

Gentle Miracle's Completely Magic TAIKA 10.3.2019

Helmikuu

22.2.

Tänään olisi ollut Nellin 13. syntymäpäivä. Edelleen on niin valtavan kova ikävä...

3.2.

Konsta (GM's Comes With Attitude) ja Johanna tänään Tampereella TOKO-kokeessa, tuloksena hieno VOI2-tulos pisteillä 230,50. Tuomarina toimi Ilkka Stén. Onnea!

Tammikuu

6.1.

Uusi vuosi, uudet tuulet! ♥︎
Mikä ihana ja jännittävä tapa onkaan polkaista vuosi 2019 käyntiin julkaisemalla suunnitelmat pitkään ja hartaasti haaveilemastani valkkaripentueesta!

Tyttärentytär Taika 7 vk ja Nelli-mummo 1.6.2015

Olen alkanut haaveilla tästä nyt suunnitteilla olevasta pentueesta salaa jo vuosia sitten, kun jätin omistukseeni Nellin tyttären Nukan pentueesta narttupennun. Nyt kun Nelli katselee tekemisiäni jo sateenkaarisillan takaa, toivon kovasti että tämä unelmani ensi kesänä kävisi toteen.

Taika on kehittynyt tässä vuosien varrella viereisen kuvan pienestä nappisilmästä luonteeltaan aivan valloittavaksi valkkaritytöksi, jonka menoa katsellessa ei aina välillä voi olla nauramatta. Taika on prinsessa, joka rakastaa ihmisiä, vauhtia ja... ruokaa! Saan olla paljosta kiitollinen ystävälleni Marjolle, jolle aikanaan Taikan sijoitin ja jonka hellässä hoivassa Taika on saanut kasvaa juuri sellaiseksi luottavaiseksi ja iloiseksi koiraneidiksi kuin se on. Kiitos Marjo! ♥︎

Sulhasen valinta Taikalle on ollut pitkä prosessi. Olen yrittänyt parhaani mukaan miettiä minkälainen uros Taikan luonteelle sopisi, mitä riskitekijöitä ei uroksen puolelta saisi löytyä, mitä koiria sukutaulussa ei saisi olla jotta sukusiitosaste pysyisi mahdollisimman pienenä ja mitä ylipäätään yhdistelmältä odotan. Näitä samoja asioita toki pohditaan aina kun pentuetta suunnitellaan. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, ja sen voin hyvin allekirjoittaa; tunnenhan Taikan lähisuvun erittäin hyvin.

Kaiken tämän (oikeasti lähes 2 vuotta jatkuneen) pohdinnan ja etsinnän jälkeen uskon kaikesta sydämestäni, että olen löytänyt "sen oikean". Olen valtavan kiitollinen, että sain käydä Saksassa tutustumassa Chuckiin ja päätöksen tehtyäni saan käyttää tätä upeaa urosta Taikalle. Kiitos Grit! ♥︎

Halutessasi voit lukea lisätietoa suunnitteilla olevasta pentueesta PENTUJA-sivulta.